Torstai-iltapäivällä löysimme itsemme Satumaan vieraina Seilin saaren puukirkosta, jossa Jenni Vartiainen bändeineen esitti hienon keikan. Syöminkien, juominkien ja otettujen sekä annettujen kehujen ilta päättyi osaltani puolenyön jälkeen Aboa Vetuksen sisäpihalle.
Oli pakko saada edes muutama tunti unta, koska vaimon kanssa lähdimme kohti Helsingissä sijaitsevaa Thaimaan suurlähetystöä jo aamukahdeksalta.
Puolen päivän jälkeen muutkin kaverukset saapuivat junalla Helsinkiin, mutta vaimon kanssa olimme silloin jo seisseet 3,5 tuntia "stalkkereina" Hotelli Kämpin edustalla odottelemassa U2:n miehiä.
Odotus palkittiin, kun basisti Adam Claytonin johdolla miehet tulivat kättelemään ja jakamaan nimmareita.
Kohta kotiseinäämme koristaa oheinen "abstrakti teos", joka muodostuu Bonon ja Edgen nimmareista.
Tapasimme stadikan kallioilla Viidakkorummun Euroopankiertueelta tutun "The Möksön", joka tuntui odottavan illan keikkaa malttamattomana.
Perjantain keikka oli itsellä jo kyseisen bändin yhdestoista, mutta nousi yhdeksi parhaista. Sää oli upea ja ihmiset hienosti fiiliksissä.
Lauantai-iltapäivästä laahustimme Willi Wäinö -nimisen pubin uumeniin katsastamaan U. Kekkosen, joka soitteli akustisesti bändin tuotantoa. Samaan aikaan vaimo halaili Edgeä ja Bonoa (ei kylläkään saanut kuvia) taas Kämpin edessä.
Ja illalla koimmekin sitten parhaan U2-keikan ikinä. Bändi oli rennompi ja uskaliaampi kuin koskaan. Viimeisen biisin aikana alkoi kaatosade, ja keikka päättyikin Bonon johdatuksella 53 000 ihmisen Singin In The Rain -yhteislauluun. Hieno ilta!
Nyt on äänet poissa tai liian matalalla ja päässä oudon tyhjä olo. Elämä jatkuu uskomattoman kokemuksen rikkaampana. Kiitos kaikille mukana olleille.
EDIT: aika harva rocktoimittaja osaa asiansa. Otto Talvio osaa NYT-liitteen uusimmassa numerossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti