keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kesän jälkeen


Olipa elämämme kesä, kuten varmaan teilläkin? Nyt ollaan jo täysillä töiden keskellä, ihan kuin ei taukoa olisi ollutkaan.

Pikku Apurilla on riittänyt kesälläkin pienempiä sivustoprojekteja, ja nyt menossa mm. mielenkiintoinen paitaprojekti Turun matkailulle, tuleva luento ”Jatkuvan kasvun odotus liiketoiminnassa – järkee vai ei” Luova Tila -seminaarissa, ja monta muuta kiintoisaa prokkista. On hienoa olla terve, levännyt, ja edelleen innoissaan uusista asioista ja ihmisistä.

Akkujen lataus lisäsi myös intoa perustaa uusi yritys. Apurilla on meneillään asunto-osakeyhtiöille suunniteltu sivustopalvelu, sekä tietysti Osula, mutta intoa riittäisi johonkin täysin muuhunkin kuin verkkoprojektiin.

Ystävämme keskisessä suomessa olivat perustaneet pienpanimon, koska intoa ja aikaa riitti. Nyt muutamat ravintolat Helsingissä saavat nauttia ko. panimon pintahiivaoluesta.

Toinen puolituttu perusti ekologisen vaatemaahantuontifirman, FeelGreenin. Luulisi moiselle olevan kysyntää?

Jos siis tiedät tai tunnet minut, ja sinulla on hyvä idea, ehdota. Tehdään jotain uutta ja jännää?

jari(at)pikkuapuri.fi

Ei kommentteja: