Pari torkkia toriparkista

Toriparkista nousi aiheesta turkulaisten ykkösjuttu vuonna 2008. Koko episodi oli hyvä esimerkki siitä, miksi Turku oli suurempien kaupunkien imagokyselyssä pahnan pohjimmainen. Pieni päättävien ydinjoukko päätti runnoa suurten kaupallisten tahojen toivomukset nopeasti läpi, ennen kaupunkilaisten heräämistä. Ei onnistunut.

Jos halutaan elävöittää Turun keskustaa, ja taistella sen avulla suuria kauppakeskuksia vastaan, se onnistuu vaan yhdellä tavalla. Keskusta pitää sananmukaisesti elävöittää. Se tarkoittaa esim.:

• Ydinkeskustan muuttamista kokonaan aidoksi kävely- ja viihtymisalueeksi
• Bussi- ja muu julkinen liikenne Puutorille, joka jo pilattiin 90-luvulla
• Torin toiminnan ja sen ulkonäön täysi muutos. Tori tarkoittaa markkinapaikkaa, joten se mitä uusi, ihmisille tehty keskusta kaipaa, on päivittäisiä tapahtumia koko keskustan alueelle! Kahviloita, istumatilaa – eurooppalaista elintapaa
• Keinoja, jolla uusi luova ja taiteellinen jokiranta pystytään yhdistämään hienosti kaupalliseen keskusta-alueeseen
• Sekä kaupunkilaisten aitoa heräämistä ilmastonmuutokseen, ja sitä kautta laajempaa asioimista lähikaupoissa sekä erikoisliikkeissä, joita keskusta tarjoaa

Katsokaa torin seutua nyt. Näkymä on suoraan kuin jostain romanialaisesta pikkukaupungista vuonna 1972. Nyt tarvitaan tuoreita ajatuksia, koska nykymeno ei toimi. Mikä on esimerkiksi se 60-luvun avaruustoteemipaalu torin keskellä? Joulukaupunki? Kulttuuripääkaupunki? Yeah, right.

Onko se niin vaikeaa ottaa mallia esim. mistä tahansa keski-Eurooppalaisesta kaupunkikeskustasta? Mitä niillä ”opintomatkoilla” on tehty muuta kuin juhlittu? Onko kukaan tehnyt matkoista edes ideamuistiinpanoja? En voi ymmärtää millään, miksi keskustan elävöittämisasia on näin vaikeaa. Ainoa selitys on suurten kaupallisten toimijoiden valta ja toiveet nuijan takana.

Olisiko Turulle hyväksi perustaa kaupungin päättävistä elimistä erillään oleva ajatushautomo, johon voisi aina kutsua käsiteltävään asiaan sopivia kaupunkilaisia? Hautomon lopputulemana olisi aina selkeä ehdotus, joka menisi sitten asiantuntijoiden viilauksien kautta valtuuston käsittelyyn.

On aika tehdä jotain toisin. Onhan meillä vielä onneksi hieno jokiranta ja suurtorin alue, jossa kelpaa kävellä. Oikein mukavaa joulun aikaa kaikille.

Jari Liitola

Ajatushautomo Turkuun?

On ollut mukavaa syyskiirettä, joten Apurin blogiosasto on jäänyt selkeästi paitsioon.

Apuri on viime ajat toiminut plannerina ja kirjoittajana mainostoimisto Revolverille. Suurimpana työllistäjä on ollut kuntapuolen markkinointiasiat, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia ja ihan eri tolalla kuin business-puoli. Joulukuusta eteenpäin kannattaakin kurkkia asioita, joita kerrotaan mm. erään suuren Pohjanmaalla sijaitsevan kaupungin laajentumisesta, sillä se on tästä näppiksestä ulos soljunutta tavaraa.

Muuten olen kovasti pohtinut sellaista, että kotikaupunkiini Turkuun pitäisi saada oma Think Tank. Siihen voisi kerätä kiinteän ydinjoukon, ja jokaisen eteenpäin vietävään projektiin siihen sopivia vierailijoita. Kyseisen ajatushautomon työ olisi yleisesti miettiä ja kehittää kaupungin asioita eteenpäin. Kun paketti olisi valmis, se menisi valtuuston tmv. ko. asiasta vastaavan instanssin käsittelyyn.

Syy tuohon on tietysti Turun päättäjäinstanssien surkea toimivuus. Kaikki kestää ja kulkee hahmottomasti pöydältä toiselle, ja erityisesti ihmiskeskeisten innovaatioiden puute.

Ketähän moisella ajatuksella voisi lähestyä?

Katsotaan peiliin

Turku tekee 20 miljoonaa euroa budjetoitua huonomman tuloksen (budjetoitukin oli 11 miljoonaa euroa pakkasella), ja ensi vuonna luvassa on vielä tuplasti lisää huonoja uutisia. Olisiko syytä hiljentykää toviksi ja katsoa peiliin? Jos kaupunki olisi yritys (eikö se ole?), sieltä saisi 40 % väestä lähteä ja johto vaihdettaisiin.

Mutta kaupunkihan ei ole mikään. Siellä vain asutaan, työskennellään, ja ostetaan palveluita sekä tavaraa. Se vain on. Kaupungin terveydenhuolto, jätehuolto, energiansaanti, joukkoliikenne, ja muut ”pikkuasiat” vain tulevat jostain, ja hoituvat arkirutiinina maanantain lilluvan harmauden lailla.

Lokakuun kuntavaaleissa voimme pitää huolen siitä, etteivät he, jotka löytyvät Googlesta hakusanoilla Turun valtuusto 2005 - 2008, enää jatka työssään. Tuohon sakkiin kun vielä lisää loputtomat lautakunnat ja virkamiehet, on meillä koossa se porukka, joka lopputöikseen vielä väistänee vastuunsa jättämällä tärkeitä päätöksiään tulevan valtuuston harteille. Ja vastaajille heti tiedoksi: jos kuntapoliittisia päätöksiä ei valtuustosta käsin enää pääse tekemään, tehkää asialle jotain. Eihän se että joku ei toimi, voi olla syy tekemättä asialle mitään? Valitettavasti kuntademokratian kauhtuneessa kabinettipelissä ei asukkailla juurikaan ole vaikutusmahdollisuuksia.

Yritin miettiä viimeisen parin vuoden saldosta jotain hyvääkin, ja muistin muutaman: Upea uusi kirjastokokonaisuus sekä Aurajoen (keskeneräinen) valaistus sekä jalankulkuväylät Halisten kosken suuntaan. Samoin matkailun täsmäreissut Kakolanmäelle ja Akerin laivoille ovat mukavia uusia tuulahduksia. Uusinta hyvää oli kaupunginjohtaja Pukkisen lupaus ”Turun omasta Kaapelitehtaasta keskusta-alueelle”, joka toivottavasti toteutuu heti ensi vuonna. Vinkki: Pitäisikö Turun verkkosivuilla olla lista näistä hyvistä asioista? Sinne siis voisi lähettää moisia talteen, koska ”good news is no news” – on sanonta, joka usein pitää paikkansa, eli hyvät aina unohtuvat.

Ja mitkä edellytykset kaupungillamme olisivatkaan! Turku on maantieteelliseltä sijainniltaan mahtipaikalla, kaupunkia halkoo joki, sen suusta alkaa maailman kauneimpiin kuuluva saaristo, ja muuhun suuntaan mennessä vastaan tulee upeita metsiä, soita, ja kaunista maaseutua. Helsinkiin pääsee kohta vain painamalla kaasupoljinta (jollei juna kelpaa).

Turun kannattaisi valita muutama kärkihanke, joita systemaattisesti kehittää eteenpäin. Voisimme kulttuurikaupunkistatuksen lisäksi profiloitua esim. ekologiseksi edelläkävijäksi Suomessa, joka tekee jätteistään, vedestään, tuulestaan, ja auringostaan oman sähkönsä – ja myy sitä muille. Tosin siinäkin tehdään juuri päinvastoin, laivataan jätteet Saksaan!!!?? Siinä teille ekologisuutta.

Voisimme olla myös merenkulun profiilipaikka, jonne tultaisiin erikoistumaan kaikissa ko. alaan liittyvissä toimissa. On aivan turha ampua joka suuntaan kuten nyt on tehty. Ja sitä paitsi, joka kaupunkiseudulla on omat MegaParkinsa jotka odottavat vain ajan ne puhkovan.

Tulevissa kunnallisvaaleissa jokaisen turkulaisen (työnantajina) pitää huolehtia siitä, että kokoon saadaan joukko, joka pystyy edes oman taloutensa hallitsemaan paremmin. Vielä on mahdollisuuksia kääntää Turun kurssia, ei päästetä sitä käsistä.

Pikku Apuri, "teen mitä osaan"

Joukkue olemme me

Vuonna 1976 olin kuusivuotias. Minut olisi runnottu Kupittaan viimaisessa seisomakatsomossa, ellei pappani olisi pitänyt minua tiukasti sylissään. Isot ja äänekkäät ihmiset huusivat, taputtivat, ja mölysivät ympärilläni kun Martti Jarkko (kaiketi?) harhautteli luistimillaan vastustajia kentällä, ja ”Numppa soitteli viuluaan”. Kun tuli tauko, jonotimme höyryävää makkaraa johon sai kylkeen maailman parasta Kupittaan jääkiekkohallin sinappia. Olin koukussa.

Vuonna 1995 tanssimme isäni kanssa Elysee-areenan muovipenkeillä, kun jättimäisessä hallissa soi Kai Hyttisen Dirlandaa. Saku Koivu, Raimo Summanen ja Jere Lehtinen pöllyttivät ”kulmamyllyään”. Tauolla huuma vähän laantui, sillä käytäviltä sai taskulämmintä olutta muovituopissa, ja pikkuruinen hodari maistui muoviselle. Olin silti vielä fani.

Vuonna 2005 istuin apaattisena silloisen työnantajani kausikorttipaikalla ja katselin kelloa: enää tunti niin pääsee kotiin saunomaan. Joukkue liukui haluttomana jäällä, ja katsomosta kuului jokainen yskäisy. Ajattelin että jonkun pitäisi tehdä jotain. Nyt, syksyllä 2008 olen yksi heistä ketkä yrittävät kääntää kurssin takaisin siihen ”yhteishenkeen ja Kupittaan sinappiin”.

Seuran tausta-asiat ovat pitkästä aikaa hyvällä mallilla. Tutulla valmennustiimillä on joukkue jo kasassa, omistajiksi ovat nousseet omat supertähdet, nuorisoakatemia on toiminnassa, ja talous on saatu parempaan kuntoon. On siis hyvä aika uudistaa myös muut asiat.

Ainoa mitä meiltä kaikilta (joukkue, juniorit, juniorien vanhemmat, yhteistyökumppanit ja kannattajat) puuttuu, on tiiviimpi kumppanuus, yhteishenki, se vanha kunnon yhteen hiileen puhaltaminen. Siitä suurin näkyvä muutos tulee olemaan HC TPS:n uusi markkinointi, sillä se tulee muodostumaan meidän kaikkien nimistä ja teoista.

Tarvitsemme siihen siis apuanne. Tulkaa siis mukaan talkoisiin, ja antakaa tuki nimenne muodossa osoitteessa hc.tps.fi (banneri oik. alla johtaa kampanjasivuille). Nimen voi antaa myös joukkueen yhteisessä julkistamistilaisuudessa Yliopistonkadulla 30.8., TPS Shopissa, tai Turkuhallissa.

Kaikkien nimensä 10.9. mennessä antaneiden kesken arvomme 10 kpl:tta tulevan kauden kausikortteja, sekä suuren määrän TPS:n yhteistyökumppanien tuotepaketteja.

Meidän kaikkien aidoista nimistä muodostuvat TPS:n tulevat ilmoitukset, hallimainonta, jne. Ja paljon lisää on luvassa. On uuden aika. Joukkue olemme me.

Olen 38-vuotias pitkäaikainen TPS-fani ja Jatkoajan päivittäinen lukija, Viidakkorummun vetäjä, mainostoimisto Revolverin kynä, ja viihdyttävän jääkiekon ikuinen fani.

Maailma vihertyy sittenkin

(kuva täällä olevasta blogista)

Olisipa energiainsinööri, tai muu vastaava. Ruotsin suurin ylpeys, eli IKEA lähtee sijoittamaan vahvasti aurinkopaneeleihin, vaihtoehtoisiin valonlähteisiin, valmistusmateriaaleihin, energiatehokkuuteen ja veden säästämiseen ja puhdistamiseen.

Yrityksellä on suunnitelmaa varten oma tytäryhtiö, Ikea Greentech, ja ensimmäiset halvat kuluttajatuotteet pyritään saamaan tuotantoon vuonna 2012.

Juuri näin. Ja Smart tuo töpselistä ladattavan mallinsa myyntiin jo 2010. Maailma paranee sittenkin, ja businessjätit edellä.

Pikku Apuri, ”teen mitä osaan”

Miten käy markkinoinnin kun tavaraa ei tarvitse?

Tämä on kuultu. Moni keskituloinen (joita on koko ajan enemmän) ei tarvitse enää mitään. Vaatteet on ostettu matkoilta, huoneet pursuavat uutta tekniikkaa, ja alla on vähän ajettu kulkupeli, joka ekoinnossa unohdetaan pyörän alta talliin kesäksi. Terveydestä huolehditaan, työ on fyysisesti kevyttä, ja yhä enemmän psyykkisenkin hyvinvoinnin hyväksi valitaan kevyempi uratie.

Vanhempamme omistavat enemmän maallista hyvää kuin me, ja etsivät ”vain” tervettä ja mukavaa vanhuutta. Se tarkoittaa toimivaa palvelua, alalla kuin alalla. Lapsemme (jos niitä edes saadaan/tehdään) saavat nuorena jo liikaa. Katsokaa vaikka joulukuusen alle lapsiperheissä, edes satametrinen jättipunapuu ei alustaltaan ole tarpeeksi suuri nykyisille lahjamäärille.

Evoluutio on kehittyneissä länsimaissa saavuttamassa materiaalisen kyllästymispisteensä. Mitään lisätavaraa ei tarvita, pikemminkin vanhaa halutaan tunkea pois. Miten käy siis markkinoinnin, jos tuotettakaan ei enää tarvita?

Muistaakseni noin vuoden takaisessa tutkimuksessa kysyttiin vanhemmilta, yli 70-vuotiailta ihmisiltä, mikä on elämän tärkein asia. Ylivoimainen oli rakkaus, sen jälkeen tuli ystävyys. Ei ollut BMW 116d:tä top10:ssä.

Monet sanovat markkinoinnin muuttuvan digitaalisuuden myötä henkilökohtaisemmaksi, tarkemmaksi ja asiapitoisemmaksi. Ei siitä ole kuin muutama vuosi kun ennustettiin mielikuvien hallitsevan – vain tarina ratkaisee. Ristiriitaisuudet kertovat vain siitä, ettei kukaan tiedä.

Maailma on toki iso, ja siksi yritykset siirtyvät ja siirtävät toimintojaan sinne missä leipä piilee. Tällä hetkellä niitä ovat mm. Kiina, Intia ja Itä-Eurooppa.

Olisiko meillä hyvinvointimaissa siis niin, että tavara vaihdetaan aina parempaan, uudempaan? Miten käy kaiken vanhan tavaran? Jos katsoo kaatopaikkoja, ne hylätään pois, koska ”kukaan ei sellaisesta mitään maksa”. Kestämätöntä menoa.

Pitäisikö meidän markkinoinnin suunnittelijoidenkin siis suunnata katseemme käytettyjen tavaroiden markkinoimiseen ja tavaroiden päivittämismahdollisuuksiin? Ja pitäisikö jopa valtion ja kuntien luoda selkeitä prosesseja siihen, miten käytetty, mutta täysin toimiva tavara saataisiin niille ketkä sitä arvostaisivat, etteivät hajanaiset apua vievät hyväntekeväisyysjärjestöt tukehtuisi materiaalipaljouteen?

Jos asiassa haluaa edetä, kenelle silloin pitäisi soittaa? Kenelle kuuluu yltiöpäisten, yltäkylläisten, ja hyvinvoivien auttaminen? Siitä urakasta tuskin sympatiaa keneltäkään saa kukaan. Siksi kai ”se kel onni on, sen kätkeköön”.

Pikku Apuri, ”teen mitä osaan”

Pohdintaa.

Olen lomalla pohtinut mainontatyötäni. Kirjoitan melko suurillekin asiakkaille (pääosin) mainoskampanjoita. Lähtökohta on aina se, että on xx-suuruinen budjetti joka pitäisi käyttää mahdollisimman näkyvästi, eli ts. kaikille jotakin.

Saatan nyt tehdä ammatillisen itsemurhan, mutta yritysten markkinoinnista vastaavien pitäisi kuitenkin kuunnella hieman enemmän sellaisia tekijöitä joihin on oppinut luottamaan. Suomikin on pullollaan huijareita, jotka ottavat ne ensirahat mahdollisimman helpolla, eli käyttäen hyväkseen esim. asiakasvastaavan tietämättömyyttä digimarkkinoinnista. Nuo pilaavat suunnittelijoiden maineen.

Itse olisin halukas käyttämään todella paljon enemmän aikaa mainostettavan tuotteen tai palvelun ”luonteen ja hengen” tutkimiseen. Eli haluaisin oppia tuntemaan läpikotaisin sen, mihin minun pitäisi keksiä hyvä markkinointikeino. Aina vaan on hirmukiire saada jotakin esille. Miettikää vastuussa olevat jos joskus tehtäisiin kunnolla eikä nopeasti?

Tuotteen tai palvelun markkinoinnin pitäisi aina sopia siihen aikaan, luonteeseen ja paikkaan missä sitä käytetään. Pelkkä pinta, oli se staattinen tai digi, tulee vähenemään rajusti. Toki sillekin on massamarkkinoilla paikkansa edelleen, mutta nyt kaivataan hyötyä. Ja hyödylle paras alusta on likkuvan ihmisen mukana kulkeva laite, eli sitä kautta mobiili, ja eritoten iPhone-sovellukset. Jo nyt iPhonelle on tehty muutama hyödyllinen (mainos) sovellus, josta on käytännön elämässä hyötyä. Odottakaas vuosi.

Itse kaipaan esim. tarkoin valvottua mobiilisovellusta, josta voisi kysyä parasta palvelua läheltäni (paikannus mukana). Eli kun kaipaan kotiini hyvää ja käyttäjien kehumaa kirvesmiestä, kartta näyttää minulla heti muutaman lähellä olevan yrityksen yhteystiedot. Tiedoissa olisi mukana se plussa- tai miinusmäärä, mitä ko. yritys on asiakkailtaan saanut. Pitäiskös hakea tämä ja tehdä itse ;)

Pikku Apuri, ”teen mitä osaan”

Lapsi meni.

Taas mennään lujaa työaiheen sivusta, mutta niin tärkeä on viesti, että oli pakko pistää julki.

Olemme vaimon kanssa nimittäin pakahtumassa suruun ja ikävään. Syy on kissamme (ja oikeasti maailman parhaan sellaisen) Nasun poismeno eilen, 23.6. 2008 klo 19.50. Toki 19.5.1991 syntynyt, 17-vuotias Nasu oli jo elänyt pitkän ja mahtavan elämän, ja tuonut enemmän iloa meille kuin neljätoista lottovoittoa, mutta miten nyt elää ilman ”lastaan”?

Nimittäin Nasu oli meillä yhtä pitkään kuin olemme olleet yhdessä, 16,3 vuotta, ja oli meille yhtä paljon lapsi kuin kuka tahansa oikeakin sellainen. Sitä ei sellainen ihminen käsitä joka ei ole koskaan kokenut sellaista rakkautta, tai rakastanut omaa lemmikkieläintään kuten omaa oikeaakin lastaan. Koiraa, tai varsinkin kissaa aina vähätellään, että se nyt on vaan eläin - jessus kun tekisi mieli puhkoa silmät päästä kun moista kuulee!

Enkä minäkään osaa sanoa muuta Nasustamme kuin että kyseessä oli koiran ja ihmisen sekoitus kissan muodossa. Hän haki kukka-amppelin koukkuosaa kaksin tassuin ilmasta ja toi sen heittäjälleen, ymmärsi puhetta, jutteli takaisin, katsoi kanssani jalkapalloa (ja vain sitä!), ja ei koskaan tehnyt mitään pahaa tavaroille tai ihmisille. Iltaisin hän makoili selällään rintani päällä jouskariasennossa tyytyväisenä kehräten. Ja tykkäsi pusuista kuin pullo huuruista! Kaikkea tuota siis lähes 17-vuotta.

Eli meistä lähti nyt osa pois ja tilalle jäi tyhjyys, jonka toivottavasti aika tai joku asia joskus hiljalleen täyttää hengellään. Nyt voimme vain yhdessä vaimoni kanssa itkeä sitä pois ja ihmetellä mihin kotoa karkasi osa sen lämmityksestä. Nuku rauhassa Nasu. Olit paras.

P.S. Se on muuten kumma, että kun pohjaton suru tulee taloon, sitä vannoo aina sen jälkeen ettei koskaan elämässään tee mitään mitä ei koe tärkeäksi, tai ei halua tehdä. Eli tekee täst´edes vain sitä mitä haluaa. Olisiko aika kuunnella sitä ajatusta?

JPN FOREVER

Hyvää kesää kaikille!

Antaa Leon-boyn näyttää mistä kukko pissii (kiitos Jab kuvasta)!
Olkaa Leoneja edes yhden kesän.

Pikku Apuri, "teen mitä osaan"

Finnlinesin mainokset ja sananen verkkomainonnasta

Ja uutta pukkaa mediaan. Tällä kertaa jatkoimme Finnlinesin talviprinttiä kesäversiolla. Ohessa näkyvät molemmat versiot. Kampanja jatkunee syksyllä oman lomailusivuston parissa.

P.S. Sain eilen soiton asiakkaalta - ilmoitus oli lyönyt varauskeskuksen numeron "tukkoon", eli hyvä hyvä me :)

Sitten pari sanaa suuremmasta asiasta, eli tällä kertaa verkkomediasuunnittelusta. Eritoten suuret mainostajat ovat vähentäneet verkkomediamainontaansa, koska se ei kuulemma ole vastannut tavoitteita. On totta että parin vuoden takaiset ajat, jolloin perustasoa paremmalla kampanjalla vielä sai verkossa yli 250 000 kävijää, ja sen myötä tuloksiakin, on ohi. Enää ei kaveri kerro kaverille.

Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin miksi suurten toimijoiden mainonta vähenee verkossa? Veikkaan että syitä on pari tuon edellä mainitsemani lisäksi. Ensinnäkään en ole ollut mukana yhdessäkään kampanjassa, jossa asiakkaan puolelta ylipäätään olisi tullut tarkempaa tavoitetta kuin ”myynnin lisäys”. Toiseksi en ole kuullut mediatoimistolta yhtäkään luovaa mediasuunitelmaa. Jokainen ehdotus on ollut verkon kävijämääriltään mitattuna top-10-sivustoja: ”Laitetaan se telkkucomiin”, on se tunnetuin lause.

Hyvät hyssäläiset! Olisiko jo aika sekä mainostajan että hänen kampanjoitaan ja markkinointiaan tekevien tahojen aika tutustua mainostettavaan tuotteeseen (eikö ennen tehty niin)?

Verkko on täynnä erikois-sivustoja, joiden lukija- ja seuraajakunta on erittäin ”imukykyistä” ja vastaanottavaa, mikäli mainostettava kohde osuu. Jos tavoitteena on saada nopea muutaman tuhannen klikkaajan kävijäpiikki, laittakaa se banneri telkkucomiin. Jos taas haluatte pysyvää jalansijaa mainostettavalle tuotteelle tai palvelulle, miettikää ja sitten miettikää mitä teette.

Lopuksi: Hyvää kesää kaikille. Vietetään se mediasuunnittelun ulottumattomissa, siellä mihin ei hiiren napsutus kuulu ja jossa tuoksuu tuore tilli ja merivesi. Syksyllä taas päät jumiin!

Pikku Apuri - "teen mitä osaan"

Start me up.

Toiminta alkoi.

No niin, Pikku Apuri pääsi täysillä työn alkuun. Kertaheitoilla tuli pakerrettua kolmen suuremman markkinointikampanjan parissa. Revolverin nimissä tulee kesäkuun alussa kolme Pikku Apurin kynästä lähtenyttä kampanjaa:

1) Blue Nun –viineille tehty kampanja, joka näkyy kuun alussa HS:n NYT -liitteen lisäksi verkossa osoitteessa www.morefun.fi

2) Royal Salmiakki –snapsille ensi viikosta alkava kampanja, joka näkyy koko kesän lähes kaikissa ravintoloissa, festareilla ja verkkosivulla www.kesakuningas.fi

3) Noiden lisäksi vanhan suosikkini HC TPS:n uusi ilme näkyy Turun Sanomissa touko-kesäkuussa. Tepsin suurempi avauskampanja alkaa lomien jälkeen elokuun alussa.

Jos siis olet kiinnostunut Pikku Apurin suunnittelu-, konsultointi- tai kirjoitusavusta, saat sitä yli 12 vuoden markkinointikokemuksella molemmilta puolilta tiskiä.

Pikku Apuri
"teen mitä osaan"

Pikku Apuri on täällä.

Moikka.

On niin paljon asioita mitä voi tehdä toisin. Ja ne asiat voi tehdä omatuntotalouden keinoin. Siksi perustimme vaimoni Pian kanssa Pikku Apurin. Omatuntotaloudesta seuraavassa, PHS:n strategiajohtajan, Jaana Haapalan suin:

"Ihmiset saavat uutta vaikutusvaltaa. Ja uskovat toisiaan enemmän kuin yrityksiä, Haapala ennakoi. Kuluttajakansalaisuus on kasvava voima. Internetin mahdollisuudet ovat vasta nupussa. Omatuntotalous lyö yrityksiä korville, jos ne eivät tätä tajua."

Pikku Apuri on yritys, joka keskittyy ideoimaan, suunnittelemaan, konsultoimaan ja toimimaan tuotantoagenttina, hankkien jokaiseen työhön sopivimmat tekijät. Lisäksi luomme ja tuomme uusia liiketoimintamalleja Suomeen. . Tulevat liiketoimintamallit liittyvät kiinteästi verkon antamiin mahdollisuuksiin, eli perusliiketoiminnan voi hoitaa verkossa, joka puolelta maailmaa.

Jahka saamme lampun päämme päällä päälle, palaamme asiaan. Siihen asti – voikaa ja tehkää hyvin.

t. Pikkuapurit