Työ on vain työtä - vai onko?

Viime vuosien täydellinen arvomuutos pääkoppani sisällä tekee työstä aina vain vaikeampaa, tai se asettaa sille näkymättömiä rajoja.

Markkinointia olen tehnyt ammatikseni 15 vuotta, ja sitä ennen olin myynnissä. Tiedän siis miten hyödytön tai hyödyllinen asia tehdään houkuttelevammaksi.

Päivä päivältä huomaan, että on vaikeampaa markkinoida tuotetta tai palvelua, jossa en itse näe pointtia. Tarkoitan tällä asioita, joita myydään vain siksi, että yritys saisi (omistajilleen) lisää rahaa ja talousjärjestelmämme rullaisi. Niistä ei siis ihminen hyödy, niille vain luodaan epäterve tarve.

Kun "hyödyttömän työn" parissa tekee työtä, niistä saa itsekin vain rahan (jota toki tarvitsee x-määrän/aikayksikkö, riippuen asuntolainan koosta). Jos taas pääsee asian tai tuotteen kimppuun, josta tietää olevan laajempaa hyötyä, joko tietona tai käytössä, saa paljon arvokkaampaa kuin rahan, nimittäin tarkoituksen, hyvän mielen ja hyödyllisyyden tunteen.

Hyödyttömyys tai hyödyllisyys -termeissä ei ole kuin yksi mutta: Termisisältö on usealle eri. Itse pidän sinällään kaunista Mini Cooperiani nyt liian hintavana kulkuneuvona, moni taas tavoittelemisen arvoisena himokkeena (jos haluat ostaa sen, pistä infoa!).

Ongelmahan on se, etten osaa hyvin muuta kuin markkinoinnin ja myynnin. Jos minulla olisi joku ympäristöalan tutkinto tai osaamista, voisin hakeutua nykyistä arvomaailmaani laajemmin hivelevään työhön. Nyt on tyydyttävä siihen mitä osaa ja yrittää luoda siitä ruusuja.

Markkinointihan kulkee yleensä trendimittarin kärkipäässä ja tämänpäiväistä luentoa varten kasailin juuri sellaisia trendejä, mitä olen havainnut siellä täällä:

• raha >>> henkinen hyvinvointi
• kuluttaminen >>> kestävä kehitys, ekologisuus
• työkeskeisyys >>> onnellisempi arki
• yritysten valta ja viestintä >>> kuluttajien valta ja valinnat
• kotitietokone >>> mobiilikoneet
• paikallinen uutisointi >>> globaali uutisointi
• mainonta >>> tietopohjainen suosittelu

Näenkö maailman väärin vai onko "bubbling under" -listani oikean suuntainen? Itselle se tuo ainakin toivoa fiksummasta maailmasta ja sitä kautta järkiperäisemmästä yhteiskunnasta ilman turhaa kuluttamispiiskaa.

PikkuApuri

Kukaan ei kaipaa enää lisää rahaa, mutta keskustelu siitä pyörittää silti politiikkaamme ja elämäämme

Nyt se on todistettu.

Tutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 2005, jolloin elämänarvoja määritti yksilöllisyys ja elämyshakuisuus. Nyt korostuvat paremmat ihmissuhteet, turva ja vapaus. Kaikkiaan yhdeksän kymmenestä ei ole motivoitunut tekemään lisää rahaa ja kasvua.

Demos Helsinki järjestää edellä mainittua tutkimusta laajemman keskustelutilaisuuden, "aikapoliittisen klubin" 30.9. ja 15.10. Helsingissä. Puhujana ja alustajana on mm. Osmo Soinivaara. Tilaisuuden pohjustusta alla:

Ihmisten suhde aikaan muuttuu: työ- ja vapaa-aika sekoittuvat, mutta henkilökohtaiset tavoitteemme kehittyvät vastakkaiseen suuntaan. Unelmoimme sapattivapaista, elämyksistä, emmekä tavaroista. Voimme töissä pahoin ja suoritamme viikonloppunakin. Se, mikä alkoi näkyä ensin vain kiireisimpien arjessa, on nyt suuren yleisön todellisuutta. Vaikka aika on keskeinen hyvinvointimme lähde, emme keskustele siitä politiikassa ja työssä.

Raha on yhä politiikan keskeinen jaettava hyödyke. Työehtosopimusneuvotteluissa puhutaan yhä palkoista, ei ajasta. Politiikan kulmapöytiä dominoivat verot, leikkaukset ja erilaiset rahalliset tuet. Modernin politiikan kieli ja käsitteistö on rakentunut rahan ympärille ja vaikuttaa siihen, miten hahmotamme yhteiskuntaa, jossa elämme.

Aika, edellytyksenä yksilön työpanokselle ja aktiiviselle toiminnalle, on kuitenkin rahaa perustavanlaatuisempi tekijä.

Voisiko yksilön ja ajan suhteen muutos heijastua myös politiikkaan? Voisiko ajasta tulla politiikan keskeinen kieli, väline ja hyödyke? Pitäisikö?