Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turku. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. toukokuuta 2011

Osula aukeaa syksyllä 2011

 (Kuten kaikkia hyviä palveluita, Osulaakin ollaan rakennettu paperin, saksien, lyijykynän, kumin ja sinitarran avulla)

Osula -nimisen palvelun idea pätkähti päähäni juoksulenkillä maaliskuussa 2007. Nyt vasta syksyllä 2011 palvelu aukeaa Turkuun pilottikäyttöön.

Väliin on mahtunut versioita ja melkein valmiita tuotteita, mutta ne ovat aina jääneet asiakastöiden varjoon. Näin jälkeenpäin ajatellen ehkä hyvä niin, sillä vasta nyt aika on kypsä tällaiselle palvelulle suuressa käyttäjäryhmässä, eli myös ikäryhmässä 50-70 vuotta.

Osulassa nimittäin ei ole mitään seksikästä tai hypeä. Se on vain ja ainoastaan rakennettu meitä pienyrittäjiä varten, joilla ei ole varaa mainostaa edes paikallislehdissä.

Viimeaikoina on paljon puhuttu siitä, että ilmaiset palvelut eivät ole ilmaisia. Niiden vastineeksi joudut antamaan itsestäsi kaikki henkilökohtaiset tiedot, joilla tehdään kauppaa suurista rahoista.

Osula ei kerää käyttäjistään tietoa. Ne joutuu ja saa itse antaa. Siinä on vissi ero. Sinä päätät itse, miten tarkkaa mainontaa haluat.



Paikallinen + ekologinen + halpa + osuva markkinointipalvelu pienille yrityksille

Osula osuu tavallisen verkkosivun ja verkkokaupan väliin. Se on siis markkinointikanavana sopiva kivijalka- ja verkkokauppayrittäjille. Se on tarkoituksella sellainen. Ensi vuonna tuomme siitä julki seksikkäät mobiilisovellukset ja ehkä jopa verkkokauppalaajennuksen.

Palvelun hinnaksi tulee suurella todennäköisyydellä vain 99€/vuosi, JOS olet Turun Yrittäjien jäsen. Muillekin se on halpa, luultavasti 299€/vuosi. Sekin on vain 1/3 yhdestä pienehköstä paikallislehtimainoksesta.

Hintaan tulee lisäksi kuulumaan myös yrityksen oma sivu, josta näkee kaiken tarpeellisen (tiedot, kartta, kuvat, tuotteet, jne.).

Miksi palvelu rakennettiin?

OSULA ON HALPA
Pienyrittäjälle ei ole ollut keinoja edulliseen paikallismainontaan. Osulassa yritys maksaa vain vuosimaksun (99e-299e), jolla hän saa rajoittamattoman määrän mainoksia ja työpaikkailmoituksia palveluun, jotka kulkeutuvat Osulasta sosiaalisen median sovelluksiin. Saat samalla yrityksellesi perustiedot sisältävät verkkosivut.

SE ON EKOLOGINEN
Toinen kenkää hiertävä asia oli asuntoihimme jaettavan, osoitteettoman suoramainonnan määrä. Tilastokeskuksen mukaan v. 2008 sitä jaettiin yli 18 miljardia kappaletta. Osula tarjoaa sille nyt vaihtoehdon. Jollet siis ole osoitteettoman mainonnan ystävä, voit siirtyä sähköisen, kohdistetun mainonnan käyttäjäksi palvelumme kautta.

SE OSUU
Edullisuutensa ja ekologisuutensa lisäksi mainonta tavoittaa vain ne, jotka aidosti haluavat mainostajan tai hänen edustamansa yrityksen mainontaa. Eli yhdistämme tiukasti mainostajat ja mainoksen tilaajat.

JA
Osulan tuloista kierrätetään osa kiva.org -palvelun mikrolainoihin, ympäri maailman.

Tule mukaan!

Jos haluat mukaan ennakkoarvointoihin ja ensimmäisiin testiryhmiin, liity mukaan tykkäämään meistä facebook-sivuillemme.

Palvelun blogissa tulemme kertomaan avoimesti kaikista matkalla tapahtuneista ja tapahtuvista kommelluksista.

Twitterissä taasen tiedotamme uusimmat käänteet. Liity mukaan jo nyt. Olet kärjessä heti.

PikkuApuri

tiistai 28. syyskuuta 2010

Kultasepänliikkeen kierrätyspäivät


Loimme KoruLiitolalle teemapäivien ilmoituksen. Teemana on tällä kertaa kierrättäminen. Teetimme kuvan 3D-tekijällä ja paketoimme sen simppeliksi.

Liikkeellä on takanaan yli 20-vuotta jatkunut korujen ja arvoesineiden kierrättäminen, joten olihan siitä jo aika kertoa muillekin.

maanantai 31. toukokuuta 2010

We are the culture - ihmisketju Turusta Tallinnaan

Turun kulttuuripääkaupunkihankkeessa ei ole tähän asti ollut mitään yhdistävää linkkiä Turun ja Tallinnan välillä (Tallinna on Turun lisäksi se toinen kulttuuripääkaupunki vuonna 2011).

Se mihin sitten päädyttiin yhdessä Koko Jukan kanssa, oli yksinkertainen sovellus facebookkiin. We are the culture -sovelluksessa ketjutetaan meitä ihmisiä Turusta Tallinnaan.

Jos ajatellaan yhden ihmisen vievän kädet levällään n. 150cm:n tilan, tarvitaan runsas 100 000 ihmistä muodostamaan ketju Turusta Tallinnaan. Facebook on yhteisösivustojen kuningas, niin päädyimme tekemään ideamme sinne pienenä ja simppelinä sovelluksena, josta näkee kuinka pitkälle "virtuaali-ihmisketju" on edennyt.

Olisi tietysti kivaa, jos ketjun saisi yhdistettyä ennen vuotta 2011, joten liity mukaan ja kutsuthan kaverisikin ketjuuntumaan kanssamme!

perjantai 22. tammikuuta 2010

torstai 24. syyskuuta 2009

Toriparkki tai jotain ihan muuta

Olen seurannut kaupunkimme toriparkkiasiaa alusta asti, ja tutkaillut sitä "molemmilta puolilta". Isäni on vieläkin keskusta-alueen yrittäjä - kokonaista kuusi päivää, kunnes hän siirtää liikkeen pois itseltään, mutta silti perhepiiriin. Ymmärrän hyvin pienyrittäjän näkökulman asiaan. He haluavat mitä tahansa aseita automarketteja vastaan. Toriparkki voisi olla yksi sellainen. Valitettavasti voisi ei nyt riitä.

Minä, ja tuhannet muutkaan emme usko, että ihmiset ryntäisivät toriparkin takia keskustaan. Siellähän on jo puolityhjät Louhi ja muutama muu parkkihalli. Väitän, että keskustan vetovoimatekijöistä suurimmat ovat jatkossa ekologisuus, ns. eurooppalaisuus, yksityiset erikoisliikkeet sekä lähituottajien ruoka. Toriparkki on Turun suurten pelurien voimannäyte. Taas yksi asia siihen jatkumoon, jollaista Turussa on harrastettu jo vuosikymmeniä. Ei suunnitella yhdessä tai kuunnella, vaan revitään ja tehdään, oman näkökulman viitoittamana ja edun tavoittelun nimissä. Eikä se ole pätevä puolustus, että moinen toimii Kuopiossakin. On selvää, että Toriparkista on ilmastonmuutoksen ja taloudellisen laman keskellä tullut symbolinen asia meille kaikille kaupunkilaisille. Se kertoo suunnan mihin kaupunki kulkee.

Meidän pitää muuttaa elintapojamme radikaalisti seuraavien vuosien aikana, jotta saamme tämän pallomme edes jossakin kunnossa säilytettyä tuleville sukupolville. Kaupunki on sopivan kokoinen esimerkki ja kuvastin, josta näkee käytännössä, mihin me kykenemme tai emme kykene yhdessä. Se on tarpeeksi suuri ja pieni siihen. Turulla olisi nyt mahdollisuus olla kaupunkien etujoukossa näyttämässä mallia muille. Esimerkkinä: Kööpenhaminassa työmatkapyöräilyn osuus aiotaan tsempata jo hurjasta 37%:sta 50%:iin. Työ-matka-pyöräily. Ei tori-parkki.

Turulla on siis mahdollisuus. Se voisi kulttuuripääkaupunkivuotensa jatkoksi markkinoida itsensä esim. muuttamalla ydinkeskustan kokonaan autottomaksi ja rakentamalla lisää pyöräilyteitä toriparkin sijaan, muuttamalla torin ihmisten olohuoneeksi ja siitä viher-reitti täynnä katukahviloita alas jokirantaan, jne. Luoda kulttuurille, eli asukkailleen kauniin, ekologisen ja inspiroivan ilmapiirin.

Moni ei usko, että Toriparkki rakennetaan ilman kaupunkilaisten rahoja. Ei olisi ensi kerta, kun korjaus tmv. joutuisi Turkukin roponsa laittamaan. Turku on nyt köyhä kaupunki. Täytyy miettiä tarkkaan ja yh-des-sä, mitä köyhän mutta upean kaupungin kannattaa jatkossa tehdä. Emme voi enää jatkaa niin, että valtuusto toimii kumileimasimena suurille kaupallisille tahoille.

Turku voisi olla ensimmäinen aito kansalaisten kaupunki, kaupunki 2.0. Teimme runsas vuosi sitten TPS:n jääkiekolle sloganin - Joukkue Olemme Me. Sen voisi laventaa koskemaan koko Turkua - Kaupunki Olemme Me. Sillä me yhdessä on tästä lähin se voimavara ja tapa, jolla kaupunkiimme saadaan jatkossakin veronmaksajia, eli omassa kotikaupungissaan viihtyviä asukkaita, jotka kehuvat omaansa muille. Vetovoimatekijät eivät tule julistamalla tai tyhjää markkinoimalla. Ne tulevat omista teoista ja päätöksistä.

P.S. Kuluttajaliike on aloittanut boikotin liittyen toriparkkiasiaan.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Osa kansainvälistä Carrotmob -liikettä

Moi.

Olemme nyt osa kansainvälistä Carrotmob -liikettä. Olin eilen skypeillen yhteydessä liikkeen perustajaan Brent Schulkiniin ja apuriinsa Jen Drakeen. Kerroin mitä kaikkea täällä Turussa on tähän mennessä tehty, ja sovimme että toimin jatkossa Turun alasivujen editorina. Niinpä rustasin yön selässä heippa -tekstin uusille sivuillemme osoitteessa: http://turku.carrotmob.org/

Eli jos ja kun sulla on Turun mobiin liittyviä asioita, kuvia, videoita, paappa mulle mailiin jari@pikkuapuri.fi, niin ohjaan ne tuolle sivustolle.

Porkkanaa, ei keppiä.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Pari torkkia toriparkista


Toriparkista nousi aiheesta turkulaisten ykkösjuttu vuonna 2008. Koko episodi oli hyvä esimerkki siitä, miksi Turku oli suurempien kaupunkien imagokyselyssä pahnan pohjimmainen. Pieni päättävien ydinjoukko päätti runnoa suurten kaupallisten tahojen toivomukset nopeasti läpi, ennen kaupunkilaisten heräämistä. Ei onnistunut.

Jos halutaan elävöittää Turun keskustaa, ja taistella sen avulla suuria kauppakeskuksia vastaan, se onnistuu vaan yhdellä tavalla. Keskusta pitää sananmukaisesti elävöittää. Se tarkoittaa esim.:

  • Ydinkeskustan muuttamista kokonaan aidoksi kävely- ja viihtymisalueeksi
  • Bussi- ja muu julkinen liikenne Puutorille, joka jo pilattiin 90-luvulla
  • Torin toiminnan ja sen ulkonäön täysi muutos. Tori tarkoittaa markkinapaikkaa, joten se mitä uusi, ihmisille tehty keskusta kaipaa, on päivittäisiä tapahtumia koko keskustan alueelle! Kahviloita, istumatilaa – eurooppalaista elintapaa
  • Keinoja, jolla uusi luova ja taiteellinen jokiranta pystytään yhdistämään hienosti kaupalliseen keskusta-alueeseen
  • Sekä kaupunkilaisten aitoa heräämistä ilmastonmuutokseen, ja sitä kautta laajempaa asioimista lähikaupoissa sekä erikoisliikkeissä, joita keskusta tarjoaa

Katsokaa torin seutua nyt. Näkymä on suoraan kuin jostain romanialaisesta pikkukaupungista vuonna 1972. Nyt tarvitaan tuoreita ajatuksia, koska nykymeno ei toimi. Mikä on esimerkiksi se 60-luvun avaruustoteemipaalu torin keskellä? Joulukaupunki? Kulttuuripääkaupunki? Yeah, right.

Onko se niin vaikeaa ottaa mallia esim. mistä tahansa keski-Eurooppalaisesta kaupunkikeskustasta? Mitä niillä ”opintomatkoilla” on tehty muuta kuin juhlittu? Onko kukaan tehnyt matkoista edes ideamuistiinpanoja? En voi ymmärtää millään, miksi keskustan elävöittämisasia on näin vaikeaa. Ainoa selitys on suurten kaupallisten toimijoiden valta ja toiveet nuijan takana.

Olisiko Turulle hyväksi perustaa kaupungin päättävistä elimistä erillään oleva ajatushautomo, johon voisi aina kutsua käsiteltävään asiaan sopivia kaupunkilaisia? Hautomon lopputulemana olisi aina selkeä ehdotus, joka menisi sitten asiantuntijoiden viilauksien kautta valtuuston käsittelyyn.

On aika tehdä jotain toisin. Onhan meillä vielä onneksi hieno jokiranta ja suurtorin alue, jossa kelpaa kävellä. Oikein mukavaa joulun aikaa kaikille.

Jari Liitola

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Ajatushautomo Turkuun?

On ollut mukavaa syyskiirettä, joten Apurin blogiosasto on jäänyt selkeästi paitsioon.


Apuri on viime ajat toiminut plannerina ja kirjoittajana mainostoimisto Revolverille. Suurimpana työllistäjä on ollut kuntapuolen markkinointiasiat, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia ja ihan eri tolalla kuin business-puoli. Joulukuusta eteenpäin kannattaakin kurkkia asioita, joita kerrotaan mm. erään suuren Pohjanmaalla sijaitsevan kaupungin laajentumisesta, sillä se on tästä näppiksestä ulos soljunutta tavaraa.


Muuten olen kovasti pohtinut sellaista, että kotikaupunkiini Turkuun pitäisi saada oma Think Tank. Siihen voisi kerätä kiinteän ydinjoukon, ja jokaisen eteenpäin vietävään projektiin siihen sopivia vierailijoita. Kyseisen ajatushautomon työ olisi yleisesti miettiä ja kehittää kaupungin asioita eteenpäin. Kun paketti olisi valmis, se menisi valtuuston tmv. ko. asiasta vastaavan instanssin käsittelyyn.


Syy tuohon on tietysti Turun päättäjäinstanssien surkea toimivuus. Kaikki kestää ja kulkee hahmottomasti pöydältä toiselle, ja erityisesti ihmiskeskeisten innovaatioiden puute.


Ketähän moisella ajatuksella voisi lähestyä?