Puolivälissä elämää

40 vuotta tuli täyteen, ja tein välitilinpäätöksen. Yleensähän osa meistä sekoaa nyt tai hetken päästä. Minä en aio. Elämäni ei koskaan ole ollut näin hyvää: vaimo, työ, asunto, "mökki", harrastukset, kaverit - kaikki loistavia, mukavia, minulle sopivia.

Emme kaipaa enää mitään lisää. Velat saamme kohtapian maksettua, sen jälkeen menot tipahtavat. Se tarkoittaa, että tulotkin voivat pysyvästi tipahtaa. En kaipaa autoetua, 6000€ palkkaa ja hienoja puitteita. Ne yleensä tarkoittavat ympärivuorokautista työtä ja matkustamista - näennäistä vastuuta kaikesta.

Olen mielummin Leo Straniuksen linjoilla (HS 17.8.2010):

• 82% suomalaisista kokee työpaikkojen stressin polttavan loppuun ja 40% olisi valmis tinkimään palkastaan, jos vapaa-aikaa olisi enemmän (EVA, 2010)
• Ihmiset hakevat sisältöä elämäänsä yhä useammin palkkatyön ulkopuolelta
• Mikä tahansa talouskasvu ei ole tavoiteltavaa
• Lisääntyvä varallisuus ei enää tosiasiassa lisää ihmisten tyytyväisyyttä

Päätyössäni Viidakkorummussa pyrimme näihin:

• Omatuntotalousajattelu - järjen lisäksi sydän mukana
• Palkan lisäämisen sijaan enemmän vapaa-aikaa
• Verkoston hyödyntämistä oman kasvun sijaan
• Ei työaikaa, on vain tehtäviä töitä
• Maalaisjärkeä - ei utopistisia businessennustuksia ja -oletuksia
• Hyvää oloa kotona, töissä ja vapaa-ajalla

On tärkeää huomioida, että nuo arvot, toimet ja periaatteet sopivat minulle ja läheisilleni. Ei niiden tarvitsekaan soveltua kaikille, esim. kymmenen vuotta nuoremmille. Silloin vielä minäkin halusin enemmän.

EDIT: Tähän kirjoitukseen liittyen. Täältä voit ladata Demos Helsingin Onnellisuuspoliittisen manifestin.